Eduskunnassa on juuri ollut välikysymyskeskustelu köyhyydestä. Totesin jatkuvasti syvenevästä ongelmasta, tästä hyvinvointiyhteiskunnan syövästä, mm. seuraavia ajatuksia.

Miten köyhät, sairaat ja vanhukset pärjäävät tässä kylmässä maailmassa? Eivät he pärjääkään Suomessa, missä ruoka-apu ja muu hätäapu on paikoin jopa kaksinkertaistunut vuoden aikana. Missä köyhien muodostama jono olisi 700 kilometriä pitkä, joukossa 150000 lasta. Missä yhteiskunnan suojaverkko on täysin repeytynyt vuodesta 1992 lähtien tehtyjen perusturvaleikkausten takia. Missä maan hallitukset – Ahon, Lipposen ja Vanhasen –hallitukset ovat olleet kuin lumiukkoja, kylmiä ja tunteettomia heikossa asemassa olevia kohtaan. Heitä on kohdeltu kuin ylijäämäihmisiä.

Suoranaista hätäapua tarvitsevat ihmiset ovat läpileikkaus kansasta. He ovat yksi meistä. Ruokajonoissa on vanhuksia ja sairaita – mikäli enää pystyvät jonottamaan – on eläkeläisiä, työttömiä, lapsiperheitä, yksinhuoltajia, pätkä- ja osa-aikatyöntekijöitä, entisiä yrittäjiä, opiskelijoita, vammaisia ja muita pienituloisia.

Tuntuu suorastaan omituiselta, että maan hallitukset ovat harjoittaneet epäoikeudenmukaista ”Kellä vähän on, se vähäkin pois-otetaan” – politiikkaa.

Onko esimerkiksi oikein, että verottaja iskee jo alle 300 euron kuukausituloihin, mutta Suomen 30.000 rikkaimman ihmisen varallisuusvero on poistettu? Maan päättäjien mielestä Suomessa tulee toimeen alle 600 euron kansaneläkkeellä, työttömän alle 500 euron nettopäivärahalla, vähän yli 400 euron toimeentulotuella ja jopa ilmaisella omaishoidolla, vaikka välillisiä veroja, maksuja ja kunnallisveroa nostetaan jatkuvasti.

Kansalaisten oikeustajun vastaista on, että lamavuonna 1994, jolloin työttömyys oli jättisuurta, kansalaisten perusturva oli suhteellisesti paljon parempi kuin tänä vuonna. Tämä siitä huolimatta, että viimeisten 15 vuoden aikana maan kansantuote on yli kaksinkertaistunut. Reaaliansioihin nähden kansaneläkkeitä on tänä aikana pudotettu viidesosalla, työttömän peruspäivärahaa leikattu neljäsosalla, opintorahaa ja lapsilisiä on leikattu kolmasosalla, lasten kotihoitoa heikennetty puolella sekä lapsivähennykset poistettu kokonaan.

Kansalaisten perusturva tulee olla suhteellisesti suurempi tänään kuin 15 vuotta sitten. Tämä edellyttää tasokorotuksia kaikkiin perusturvaetuuksiin. Esimerkiksi yksinelävän kansaneläke ja työttömän peruspäiväraha tulisi olla vähintään 750 euroa kuukaudessa, opintoraha yli 400 euroa kuukaudessa, lapsilisät 150 euroa lapsesta, toimeentulotuki ja kotihoidon tuki minimissään 600-700 euroa kuukaudessa. Missä viipyy hoitotakuu, missä viipyy riittävä takuueläke, missä viipyy riittävä omaishoidon tuki kaikille?

Köyhyyden ja moninaisen syrjäytymisen torjumiseksi olen tehnyt eduskunnassa toistakymmentä talousarvio- ja lakialoitetta. Edellisen laman aikana – jolloin köyhien määrä oli puolet nykyisestä - olin yksi suurmielenosoituksen vetäjistä eduskuntatalon edessä. Työttömät, eläkeläiset opiskelijat ja muut pienituloiset olivat tulleet bussilasteittain osoittamaan mieltään köyhyyden ja työttömyyden torjumiseksi. Kirkon ruoka-aputoimintaa koskevan yhteisvastuukeräyksen vetäjänä toimin suoranaisen hätäavun torjumiseksi 90-luvun lopulla.

Olen ollut sihteerinä  niin sanotussa Nälkäryhmässä, joka koostui kaikista niistä ryhmistä, jotka voivat poistaa köyhyyden tästä maasta eli kansanedustajista, SAK:n, MTK:n, Työnantajien, eri kansalaisjärjestöjen ja kirkon edustajista. Nälkäryhmä sai aikaan merkittävän kannanoton toimista köyhyyden ja syrjäytymisen torjumiseksi. Kannanoton teesit kirjoitettiin myös maan hallitusohjelmaan. Ongelmaa ei kuitenkaan poistettu. Sanat ja teot olivat jälleen kerran kaksi täysin eri asiaa.

Viime vuodet olen toiminut ruohonjuuritasolla Ruoka-Apuyhdistyksessä, osan aikaa sen puheenjohtajana. Tilanne on karu – jonot kasvavat kuukaudesta toiseen. Tarvitaan uutta kaverista välittämisen, yhteisvastuun yhteiskuntaa. Ketään ei jätetä yksin.

Pietari Jääskeläinen (Perus.)