Kyydistä pudonneet, vauhdista jääneet

Kirjoittaessani tätä artikkelia mieleeni muistuu omat kokemukseni 1990-luvun  työttömyydestä. Olin palvellut samaa työnantajaa ”uskollisesti” yli 33-vuotta, kun tuli tieto, että yrityksessä aloitetaan YT-neuvottelut. Neuvottelut käytiin, mutta niin kuin useassa muussakin työpaikassa ne olivat vain muodollisuus, työt päättyivät 2 päivänä lokakuuta 1992.  Olin työtön, miten selviän. Tällainen ajatus tuli ensimmäisenä mieleen kun rakentamastani omakotitalostakin oli vielä velkaa jäljellä ja viisihenkisen perheeni toimeentulo jäin vaimon työpaikan varaan. Pojat olivat opiskelemassa ja rahavarat olivat niukat. Kuten saatamme muistaa, vai muistammeko sittenkään, 1990-luvun talouslamaa oli edeltänyt korkeasuhdanne. Työtä ja toimeentuloa oli tarjolla, pankit jakoivat hulvattomasti rahaa asiakkailleen. Joskus tuntui jopa siltä, ettei ollut kunnon asiakas jos ei raha kelvannut. Vauhtia siis oli, mutta niin kuin usein ennenkin vauhti ei ollut ikuista. Tuli äkkipysäys ja seurauksista kärsivät vieläkin sekä yritykset että kansalaiset. Jos oikein muistan, noin kolmekymmentätuhatta yritystä ajautui rahavaikeuksien takia konkurssitilaan ja työttömyys kasvoi huippulukemiin. Kohtalokasta oli, että tämän politiikan seuraukset näkyivät laajoina sosiaalisina ongelmina joista ei ole selvitty vieläkään. Jälkeenpäin voidaan kysyä, maksatettiinko näillä kansalaisilla liian kova hinta yhteiskunnan perusrakenteiden säilyttämisestä.

Itse olin onnekas sillä tulin valituksi kansanedustajaksi työttömänä putkimiehenä eduskuntavaaleissa 1995 joiden jälkeen pääministeri Paavo Lipposen I-hallitus laati hallitusohjelmansa. Hallitusohjelmaan kirjattiin tuolloin noin 20 miljardin markan säästötavoitteet joista iso osa kohdistui sosiaalimenoihin. En halua syyllistää ketään tästä 1990-luvun puolivälin politiikasta. Mutta jos syyllisiä kuitenkin halutaan hakea, vastuu täytyy sälyttää koko silloiselle hallitukselle, tai erityisesti niille hallituksille jotka ovat olleet vastuussa korjaantuneen taloustilanteen oloissa. Kysymys kuuluu ovatko ne tehneet voitavansa ihmisten auttamiseksi.? Miten tällainen olotila palvelee kansalaisten tasa-arvoista kohtelua joka on peruslailla määritelty.? Kaikki tiedämme, että köyhyys on kipeä asia. Se on kipeä asia myös kansantalouden kannalta, koska köyhyys ei tuo lisäarvoa vaan lisää menoja. Siksi täytyy kysyä, miksi maassa on tällä hetkellä tilastojen mukaan noin 700 000 köyhäksi luokiteltavaa kansalaista. Miksi köyhyyden on annettu kasvaa näihin mittasuhteisiin.? Eikö olisi ollut koko yhteiskunnan kannalta perusteltua vähentää eikä lisätä köyhyyttä.?

Tilastot osoittavat, että samalla kun köyhien määrä on kasvanut, myös köyhien taloudellinen asema on huonontunut, koska heidän perusturvansa taso on laskenut noin 30 prosenttia. Mainittakoon, että työttömän perusturvan taso on tällä hetkellä  vain 551 euroa kuukaudessa, joillakin sitäkin alhaisempi, koska sen saamiseen liittyy erilaisia kytköksiä Työttömän sairaspäivärahan taso on myös 551 euroa kuukaudessa ja sitäkin joutuu odottamaan 55 päivää ennekuin pääsee siitä osalliseksi. Toimeentuloturvan taso ulottuu ylimmillään 671 euroon kuukaudessa, vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Sen lisäksi monet sosiaaliturvaa saavat joutuvat toteamaan, että turvan saamiseen liittyy monia ehtoja. Mm. se, että työmarkkinatukea vähennetään puolison tulojen perusteella. Suhtautumisesta köyhyyteen ja köyhyyden ongelmiin kertoo jotakin se, että valtioneuvoston nimeämä. SATA-komitea ei tehnyt köyhyyden vähentämiseksi juuri mitään vaikka se oli ottanut tavoitteekseen erityisesti köyhyysongelmien vähentämisen.

Tämän seurauksena jonot kirkon, pelastusarmeijan ja Hurstin ovilla kasvavat. Tämä hyvinvointiyhteiskunnaksi kutsuttu isänmaamme kuuluu myös niiden maiden joukkoon jotka nauttivat EU:n ruoka-apua. Kerrottakoon vielä lopuksi, että vuoden 2007 eduskuntavaalien alla kymmenen kansanedustajaa päätti kirjoittaa kirjan köyhyydestä jota jettiin vaalikentillä ja eri tapahtumissa, tarkoituksena  nostaa ongelma esiin, mutta mikä olikaan seuraus; kuusi näistä kirjoittajista putosi eduskunnasta. Köyhillä eikä köyhien puolesta puhujilla näytä siis olevan ystäviä ja jos ryhtyy puolustamaan käy huonosti. Tästä on omakohtaista kokemusta myös viimeajoilta. Katsotaan miten asiaan suhtaudutaan eduskunnassa kun se saa piakkoin käsiteltäväkseen välikysymyksen köyhyysongelman poistamisesta.