Köyhyys Suomessa

 

Katsoin kaupassa kuinka vanha rouva rollaattoriinsa nojautuen valitsi ja vertaili irtoperunoita. Hyllyssä oli myös perunoita pussissa, mutta vanhus otti perunan toisensa jälkeen käteensä ja mietti. Lopulta hän osti neljä multaista perunaa. Halvimmat, mitä hyllyltä löytyi.

 

Suomessa on jo yli miljoona köyhyysrajalla tai sen alapuolella elävää. Vanhuksia, lapsiperheitä, yksineläviä, vammaisia. Köyhyys on kovaa. Se eriarvoistaa ja nöyryyttää. Se aiheuttaa syrjäytymistä, lisää sairautta ja surua sekä katkeruutta.

 

Täällä eduskunnassa on juuri budjettikeskustelu kuumimmillaan. Valtiovarainministeri Katainen hehkuttaa takuueläkettä, joka toki onkin hyvä asia. Mutta, miksi sitä ei anneta automaattisesti? Miksi se pitää hakea ja anoa? Tuskin edes kaikki, joille se kuuluisi, tietävät siitä.

 

Meillä on asunnottomuuden poisto-ohjelma meneillään, sekin on hyvä asia. Mutta sen tarkoitus on puolittaa asunnottomuus, entä se toinen puoli? Kun on työtön, ei saa asuntoa. Kun on asunnoton, ei saa työtä.

 

Olen ollut muutamana jouluna Hurstin joulujuhlissa tekemässä voileipiä, kattamassa pöytiä ja tarjoilemassa. Kymmenen vuotta sitten, ensimmäisellä kerralla muistan järkytykseni, kun tajusin, että ei siellä suinkaan ollut vieraina vain asunnottomia miehiä. Sinne tuli vanhuksia haalistuneissa takeissa. Tuli keski-ikäisiä miehiä ja naisia. Sinne tuli nuoria silmät alas luotuina, hartiat kumarassa ja hämillisiä äitejä pienien lapsiensa kanssa. Kukaan ei tule Hurstin juhlaan muusta syystä kuin nälästä ja köyhyydestä.

 

Kaikkien päättäjien ja virkamiesten, jotka käsittelevät näitä asioita, pitäisi mennä auttamaan juhlan järjestelyissä edes yhden kerran. Mennä aamuhämärissä jouluaattona Vanhaan Messuhalliin, jossa valmistellaan juhlaa näille kaikkein vähäosaisimmille. Kun sitten tarjoilee heille jouluherkkuja ja antaa ruokaa sekä vaatepaketteja mukaan vietäväksi, saa selkeän kuvan köyhyydestä ja ennen kaikkea köyhästä, joka on elävä ihminen, ei numero tilastoissa.


Syyskuussa 2010,
Tarja Tallqvist