Köyhyyttä, muttei syrjäytymistä kokenut

Olen usein ajatuksissani palannut lapsuuteeni pienessä mökissä Pertunmaan sivukylällä. Tämän päivän köyhyyden ja huono-osaisuuden lisääntymistä yhteiskunnassa vertaa mielessään omiin kokemuksiin olosuhteissa, joissa niukkuutta ja suoranaista köyhyyttäkin esiintyi. Leipä ei ollut leveä metsurin ja koulun keittäjän monilapsisessa perheessä pienessä sähköttömässä mökissä. Muistan sukulaisilta saadut vaatepaketit ja tarkasti aamiaispöydässä moneen osaan jaetut makkaran tai juuston palat. Myös ne joulun hetket, kun herkkuja oli pöydässä ja pukki toi paljon, vaikkakin pienehköjä lahjoja. Kuitenkaan se niukkuus, jota koettiin, ei merkinnyt syrjäytymistä eikä toivottomuutta. Päinvastoin elämää leimasi optimismi ja eteenpäin katsominen.

Lapsuusvuosieni jälkeen hyvinvointivaltiomme on vahvistunut monella tavalla. Etuisuuksia on parannettu, lakeja säädetty jne. Kuitenkin köyhyys on suurta ja pahenee koko ajan. Luulenpa, että tämän päivän köyhyys ja huono-osaisuus on paljon vakavampaa. Toivottomuus ja näköalattomuus kulkevat käsi kädessä aineellisen puutteen rinnalla. Miten on mahdollista, että pohjoismaisen hyvinvointivaltion viittaa kantavana maana sallimme tilanteen, jossa meillä on lähes 700 000 köyhää ja 150 000 lasta elää köyhyydessä? Tutkimusten mukaan köyhyydessä eläviltä lapsilta puuttuu mm. ulkoiluharrastusvälineitä ja mahdollisuus johonkin säännölliseen harrastukseen tai osallistumiseen koulun maksullisiin retkiin tai muihin tilaisuuksiin. Juuri harrastukset ja osallistuminen ehkäisisivät tehokkaasti yhteisöllistä syrjäytymistä. Lapsiköyhyyden lisäksi yksinasuvien ja ikääntyneiden köyhyyden raju kasvu ravistelee. Yli 75-vuotiaista 20 % - noin 80 000 henkilöä - jää pienituloisuusrajan alapuolelle. Noin puolet ikäluokasta on yksinasuvia, mikä lisää köyhyysriskiä huomattavasti.

Miksi emme enää usko pohjoismaisen mallin voimaan ja arvoon? Yhteisvastuuseen ja kaikista huolen pitämiseen. Yhteisen kakun leipomiseen riittävillä verotuloilla, ja kakun oikeudenmukaiseen jakoon. Malliin, jota yhä katsotaan arvostavasti muualta. Johtopäätökseni on, että poliittista tahtoa puuttuu. Maassamme poliittista valtaa käyttää niin valtio- kuin kuntatasollakin poliittiset voimat, joille oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ei paljoa merkitse. Mitenkään muuten on vaikea selittää köyhyyden lisääntymistä.

Kari Uotila

Kansanedustaja (vas)