|
Köyhien
leimaaminen
torpattava Asunnon pitäisi olla jokaisen perusoikeus. Hyvistä yrityksistä huolimatta asunnottomuutta, tai edes pitkäaikaista asunnottomuutta, ei ole saatu poistettua Suomessa. Vailla asuntoa olevat ovat kaikkein syrjäytyneimmässä asemassa. Asunnottomaksi voi päätyä monista syistä, mutta usein taustalla on yhtenä tekijänä köyhyys. Pitkäaikaisesti asunnoton ihminen on yhteiskunnassamme niin heikoilla, että meidän muiden on yhteisrintamana ajettava hänen asiaansa. Asunnottomuuden lisäksi syrjäytymistä aiheuttaa myös asuntopula sekä asumisen kalleus. Varsinkin kasvukeskuksissa pienistä vuokra-asunnoista on huutava pula. Tilanne alkaa olla jo niin vaikea, että se haittaa työntekijöiden saamista kuntiin. Kun pienipalkkaista työtä tekevän pääkaupunkiseutulaisen tuloista miinustetaan asumiskulut, ei jäljelle jää juuri mitään. Valtiovarainministeriö haluaa tulevaisuudessa ohjata asumistukea saavat ihmiset asumaan kuntien ja yleishyödyllisten vuokra-asuntoyhtiöiden omistamiin asuntoihin. Syy moiseen on tietenkin raha. Tällä hetkellä yli puolet 170 000:sta asumistukea saavasta kotitaloudesta asuu vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa. Markkinahintaiset vuokrat ovat suolaisia, ja keskittämällä asumistukea saavat kohtuullisemman vuokratason asuntoihin valtio säästäisi asumistukikuluissa. Valtiovarainministeriössä tuntuvat jyräävän tosi kylmäkiskoiset asuntopoliitikot. He eivät halua yhteiskunnalle aktiivista roolia asumisen turvaamisessa. He haluavat valtion roolin rajoittuvan vain erityisryhmien asunto-olojen järjestämiseen ja samaan aikaan kehtaavat imuroida Ara-järjestelmästä sinne asukkaiden vuokrissaan maksamia miljoonia valtion budjettiin muuhun käyttöön. Ministeriön ajatus asumistukea saavien keskittämisestä on eettisesti kestämätön. Köyhimpien ihmisten sijoittaminen samoihin taloihin johtaisi kuntien vuokratalojen ja niiden asukkaiden leimautumiseen. Pääkaupunkiseudun kaupungit ovat tähän asti tehneet asuntopolitiikassa parhaansa nimenomaan välttääkseen eriytymistä ja liian yksipuolista asukasrakennetta. Vuokra-asuntojen tulorajojen poistamisen myötä kaupungin vuokra-asunnoissa asuu nykyään monenlaisia ihmisiä ja perheitä - työttömien, yksihuoltajien ja maahanmuuttajien lisäksi myös tavallisia palkansaajia. Monimuotoinen asukasrakenne on kaikkien etu. Jos palkansaajat nyt tipautetaan pois kaupunkien vuokra-asunnoista ja talot leimataan yksioikoisesti kaikkein köyhimpien taloiksi, ollaan vaarallisella tiellä. Ministeriön idea onkin lyhytnäköisyydessään järjetön. Tietoinen ja alleviivaava köyhyyden keskittäminen kasaisi myös sosiaalisia ongelmia tietyille alueille. Veikkaanpa, että tästä syntyvät kustannukset ovat pitkällä aikavälillä ministeriön laskemia säästöjä suuremmat. Vuokra-asumisen imagolle uudistus olisi todella vahingollinen. Vuokralaiset ry:n hallituksessa pyrimme tekemään työtä vuokralaisten aseman parantamiseksi. Vuokralaisten luokittelun sijaan tarvitsemme vuokra-asumisen renessanssia. Tällä tarkoitan riittävää vuokra-asuntotuotantoa, kohtuuhintaisia vuokria ja vuokra-asumisen arvostuksen nostoa. Vuokralaisilla on oltava mahdollisuus valita asuntonsa sieltä, mistä itse haluavat. Siihen on rajaton mahdollisuus myös omistusasunnoissa asuvilla huolimatta siitä, että asuntolainojen korkojen verovähennysoikeus on merkittävästi suurempi tuki perheille ja menoerä valtiolle kuin asumistukilainsäädännön perusteella maksettava asumistuki. Kari Uotila Kansanedustaja (vas) |