Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat samassa pöydässä 12.11.2019, (materiaalit alla)

Kuka kuuntelee köyhää -verkosto, Suomen köyhyyden vastainen verkosto EAPN-Fin, kansalaistoimintaryhmä, sekä Työttömien Keskusjärjestö järjestävät keskustelutilaisuuden, jossa köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat kohtaavat. Tilaisuus järjestetään 12.11.2019 klo 9-11.30 Helsingin Työkanava HeTy ry:ssä, osoite Katajanokanlaituri 4, K6, 2. krs (tila on esteellinen).

Tilaisuus on kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa kansanedustajat osallistuvat teemallisiin pienryhmiin, jossa köyhyyttä kokenut kertoo elämäntarinansa kautta köyhyydestä. Yhdessä pienryhmä kehittää poliittisen ratkaisuehdotuksen tarinassa esiin nousseeseen yhteiskunnalliseen epäkohtaan.

Yleisölle avoin osuus alkaa kahvilla klo 9.50, jonka jälkeen ryhmät esittelevät köyhyysongelman sekä kehittämänsä ratkaisuehdotuksen. Lopuksi on vielä yleisökeskustelu. Ryhmien ratkaisuehdotuksista tehdään julkaisu, jota levitetään laajasti.

Aikataulu
Kansaedustajat klo 9-11.30 (pienryhmä klo 9.10-10)
Yleisölle avoin osuus klo 9.50-11.30

Tapahtumaan osallistuneet päättäjät:

Kansanedustajat:
Outi Alanko-Kahiluoto, Vihreät
Antero Laukkanen, KD
Katja Hänninen, Vasemmistoliitto
Niina Malm, SDP
Ari Koponen, Perussuomalaiset
Janne Sankelo, Kokoomus
Anders Norrback, RKP

Avustajat:
Susanna Kaartinen, Vasemmistoliitto, (avustaa Pia Lohikoski ja Hanna Sarkkinen)
Juho Orjala, Vasemmistoliitto, ministeri Aino-Kaisa Pekosen erityisavustaja
Antton Rönnholm, SDP, puoluesihteeri

Sosiaali-
ja terveysministeriön valtiosihteeri:
Saila Ruuth, Vasemmistoliitto

Ryhmäkeskustelujen tarkennetut aiheet ovat:

  • perusturvan riittävyys
  • luukulta luukulle palvelujärjestelmä, pirstaleinen terveydenhuolto
  • köyhyyden seurannaisvaikutukset hyvinvointiin
  • yksinelävien köyhyys ja asunnottomuus
  • lapsiperheköyhyys

Tapahtuman tarkoituksena on luoda vuorovaikutusta päättäjien ja kansalaisten kesken. Tarkoituksena on, että köyhyyttä kokeneet ihmiset pääsevät kertomaan kokemuksistaan ja kehitysehdotuksistaan päättäjille suoraan, ei välittäjien kautta. Kuulemistapahtuman avulla etsimme innovatiivisia ratkaisuja köyhyyden vähentämiseen ja sen vaikutusten lieventämiseen sekä edistämme kansalaisen mahdollisuuksia vaikuttaa.

EAPN-Fin on jo 18 vuoden ajan koonnut delegaation Brysselissä vuosittain pidettävään komission tukemaan EU:n köyhyyttä kokeneiden tapaamiseen (European Meetings of People experiencing Poverty), joka kokoaa 32 Euroopan maan delegaatiot yhteen. Tavoitteenamme on, että jatkossa Suomessa järjestetään vuosittain vastaavanlainen kansallinen köyhyyttä kokeneiden kuulemistapahtuma.

ALLA TILAISUUDEN MATERIAALIT, JULKAISU ON TULOSSA

Voit avata tästä tilaisuudesta tehdyn powerpoint tiivistelmän pdf muodossa.
Voit avata tästä köyhyyttä kokeneiden tarinoiden tiivistelmät.
Voit avata tästä kansanedustajille lähetetyn kutsun.

Lisätietoa:

Kuka kuuntelee köyhää? -verkoston viestintävastaava
Linnéa Partanen, linnea.m.partanen@helsinki.fi, puh. 050 441 4440

EAPN-fin varapuheenjohtaja
Anna Järvinen, anna.jarvinen@soste.fi, puh. 050 586 5677

HeTy:n ja kansalaistoimintaryhmän edustaja
Jaana Saikkonen, jaana.saikkonen@hety.fi, puh. 040 0661227

Kuvassa ihmisiä keskustelutilaisuudessa. Puhumassa köyhyyttä kokenut ja vieressä Janne Sankelo (Kokoomus), Antero Laukkanen (KD) ja Juho Orjala (Vasemmistoliitto, ministeri Aino-Kaisa Pekosen erityisavustaja).
Kuvassa ihmisiä keskustelutilaisuudessa. Puhumassa köyhyyttä kokenut ja vieressä Janne Sankelo (Kokoomus), Antero Laukkanen (KD) ja Juho Orjala (Vasemmistoliitto, ministeri Aino-Kaisa Pekosen erityisavustaja).